Koiruus
helmikuu 24, 2008
Aiemmin syksyllä katselin kun naapurini ulkoilutti koiranpentuaan pihalla. Viedessäni roskia huomasin koiran tekevänsä tarpeensa ja tämän jälkeen omistajan silittävän koiran päätä sanoen: “Hyvä!” tai muuta vastaavaa.
Jäin siinä sitten miettimään epäkoiraihmisenä, että mitä ihmettä tapahtuu. Otin koulussa asiaa puheeksi ja koulukaveri sanoi, että jos pentu on ei ole ollut kovin sisäsiisti ja siksi omistaja kouluttaa pentuaan tällä tavoin.
No onko tuossa sitten mitään järkeä? Taputtaa koiraa ja opettaa siten, että kakkaa vain? Mitäs sitten kun katselet telkkaria sohvalla ja koira tulee viereen. Erehdyt vahingossa silittämään koiran päätä ja koira tekee kuten on oppinut.
Se siitä rentouttavasta löhöilyillasta. Matonpesu on varmasti yhtä mukavaa.
“Mää kerron opettajasta!”
helmikuu 24, 2008
Silloin ammoisina aikoina, kun minä olin peruskoulussa, kuuluivat monesti sanat: “mää kerron opettajalle!” Ajat ovat muuttuneet, sillä uusien tilastojen valossa voidaan ehkä sanoa, että suosittu lause on kääntynyt muotoon: “mää kerron opettajasta!”
Väli-Suomen lehtien Sunnuntaisuomalainen nimittäin kertoo, että viime vuonna Lääninhallitukselle tehtiin yhteensä viime vuonna 197 kantelua. Itse olen huomannut oman harrastukseni kautta huomannut, ettei nykyään lapsia sopisi enää edes komennella. Kehotukset pitäisi hoitaa lapsen oman havainnon perusteella. Itse olen kyllä oppinut kotona, että opettajaa tai muita vanhempia auktoriteetteja pitää kunnioittaa. Mutta millaisia ovat lasten vanhemmat? Jos heidän pikku-Pekkansa kohdellaan vähänkin huonosti, tehdään siitä heti kantelu. Tietenkään mitään koulukiusausta tai kaltoinkohtelua ei ole syytä hyväksyä, mutta uskoisin että suuressa osassa opettajien nuhtelua on kurinpidollinen tausta. Mielestäni lapsi ei opi elämästä kaikkea tarpeellista, jos kaikki hoidetaan hänen puolesta ja kaikki hänen tekonsa käännetään hyväksyttäväksi.
Normipäivä
helmikuu 22, 2008
Että näin.
Saamattomuus
helmikuu 19, 2008
Mikähän siinä taas on, ettei saa eväänsä liikautettua. Moneskohan viikko tämä on, kun jumittaa vaan katsellen näyttöpäätettä tai seiniä. Ihan kuin ei oikeasti olisi töitä tehtävänä.
Jokseenkin masentavaa kun päivät menevät samalla akselilla:
Herätys – kiire – koulu – jumitus – koulu – ruoka – koulu – kotiin – jumitus – kouluhommia – salille/lenkille – jumitus – tv – nukkumaan.
Ei ihme jos tuntuu turhauttavalta. En silti valita, muuten kuin blogissa.
Matti, miksi pilasit Susanin elämän?
helmikuu 16, 2008
Kaupassa käydessäni tutkailin uusimman 7-päivää -lehden kantta, jossa odotettavastikin oli juttu Susan Ruususen kirjaa koskeneesta oikeudenkäynnistä. Avoimesti Ruusunen tilittää: “Matti pilasi elämäni.”
Itseänikin ennemmin huoletta tuollaisen pinnalle ponnahtaneen turhan julkkiksen kohtalo kuin pääministerin. No joo, parempi toki on varmasti, etten kommentoi asiaa sen enempää. Ihan miten vaan.
Osta Susanna neljäksi tunniksi.
helmikuu 12, 2008
Tähänkin päivään tuli sitten normaalia enemmän järjettömyyttä. Susanna Sievinen on myynnissä deittiseuraksi Eyes Wide Shup -bileisiin. Ja mitäs helvettiä? Oikeasti. Voi hyvä Ruoja. Huuto.netin kauppakohteessa kerrotaan:
“Nyt sinulla on ainutlaatuinen tilaisuus huutaa itsesi deitille Suomen ykkössinkku Susanna Sievisen kanssa!”
Ei pysty taas pieni ihminen käsittämään kuka haluaa kyseisen “Suomen ykkössinkun” kanssa mennä viettämään jotakin kissanristiäisiä ja maksaa siitä yli 1000 euroa (kirjoitushetkellä ollut tarjous)? Miten vaan, omaan päähäni maksullinen deittiseura kuulostaa melko.. hmm .. erikoiselta. Huuto.netissäkin ihmisten kauppaaminen taitanee olla kiellettyä.
Kannattaa muuten lukasta myyjälle esitetyt kysymykset. Hyvää huumoria.
Miehet ratsaille!
helmikuu 11, 2008
Linkkivinkki: http://www.terasbetoni.com/
Koittakaa pitää se lammas vielä elossa.
Maanantai alkaa hienosti!
helmikuu 10, 2008
Turhauttava sunnuntai oli ja meni. Paskaa, paskaa ja paskaa. Jumittamista. Mutta sitten näin maanantain puolella lukiessani YLEn uutisten RSS-syötteitä, huomaan (joo joo, vanhan uutisen toki) kertoo minulle ilouutisen:
Hyvä. Oikein hyvä. Demareidenkin hyvä saada johtoonsa joku vähän fiksumpi kaveri. Voisivat kokeilla pääkallopaikalleen vaikka naista, kuten Aamulehden Sunnuntai-liitteessä Tuomo Björkstenkin otti asian esille. Kannatan, demareita en.
Blogia pukkaa.
helmikuu 10, 2008
Joillekin olen nickin, oikean nimeni tai kuvan perusteella tuttu henkilö. Tarkoitus nyt on kaiketi nettisivujen tauon ajan pitää täällä jonkinmoista blogia. Katsotaan nyt, montako tuntia jaksan. ;D